Vähän on jäänyt tämä kirjoittaminen... Mutta osasyy tähän on se, että kirjoitin tuossa joku päivä tänne tosi pitkästi ja sitten se koko teksti katosi. :( Harmitti ihan hirveästi, ei tehnyt mieli alkaa ihan heti uudelleen kirjoittamaan...

Sitä paitsi ei tässä mun elämässä paljon syytä olekaan kirjoittamiseen. Samaa pa*kaa vaan. Ahdistusta, masennusta, joskus hyviä hetkiä, joskus huonoja. Vaikka oikeastaan minä olen enemmänkin elämää piilossa kuin varsinaisesti elämässä. Kotona turvassa pahalta maailmalta. Katselen kun elämä menee ohi ja säälin itseäni...

Tänään sentään tuli esille jotakin oikeasti mainitsemisen arvoista. Pääsin nimittäin sinne yliopistoon! :) Vaikka en kyllä vielä usko siihen. Olen varma, että kyseessä on joku virhe. Ja toisaalta en siitä ammatistakaan ole varma, johon tuo kyseinen yliopistokoulutus valmistaa... Yliopistossa on sivuaineet, voin valita jotakin, joka mahdollistaisi hieman epäsosiaalisempien työtehtävien saamisen tulevaisuudessa... Kenties etätyönkin. Siitä pitäisin, että saisin tehdä työtä kotona.

Vauvauutisia kuulin yhdeltä koulukaverilta. Tuntuu tosi hölmöltä olla samaan aikaan onnellinen hänen puolestaan sekä kateellinen. Jotenkin tästä yliopisto-asiastakin lähti "hohto" pois vauvauutisen rinnalla. Minäkin ottaisin tuhat kertaa mieluummin vauvan kuin opiskelupaikan... Mutta tämä on niin tätä, mun elämässä saan parhaimmassakin tapauksessa vaan sen toiseksi parhaan vaihtoehdon. Ja useimmiten en sitäkään. Syytä siis kai olisi olla onnellinen, mutta eipä se tähän armottomaan vauvakuumeeseen auta. :(